Ässä arpa täytti 30 vuotta

Jos puhutaan raaputusarvoista, niin Suomessa ei voi ohittaa Ässä arpaa. Tämä klassikkopeli tuli markkinoille vuonna 1981 ja onkin tullut nyt kunnioitettavaan 30 vuoden ikään. Peli on pitänyt paikkansa suomalaisten suosiossa, eikä sen jatkuminen näytä hidastuvan, vaikka pelaajille on tullut jo paljon rahakkaampia vaihtoehtoja.

Perinne ajan takaa

Ässä arpa on pitänyt paikkansa vahvasti perinteisenä pelinä. Varsinkin vanhempia pelaajia kiinostava peli onkin monille jäänyt jo tavaksi ja arpa ostetaan vähän samaan tapaan kuin lotto pelataan, eli ei sieltä mitään oleteta voittavan, mutta pelataan nyt ajan kuluksi. Nuorempi polvi onkin taasen päässyt yleisemmin pelaamaan Ässä arvoilla lahjojen muodossa. Moni nimipäivä- tai syntymäpäiväsankari onkin löytänyt kirjekuoresta arvan tai pari, joita on sitten innokkaasti lähdetty raaputtamaan.

Mikä onkaan sitten tämän pelin idea? Ässä arpa koostuu kahdesta pelistä, jotka vaihtelevat hieman aika ajoin. Pelit ovat yleensä lähes identtisiä, mutta niiden ulkonäkö vaihtelee uusien arpaerien myötä. Pelit ovat yleensä ristinolla, jossa voittoruudusta löytyy tavoiteltu summa ja kolme samaa -peli, jossa numeroiden joukosta etsitään kolmea samaa lukua, joka on samalla voittosumma.

Isot voitot pienen maan mitoissa

Ässä arpa on palkinnoiltaa Suomen mittakaavassa suuri, mutta nettipeleihin verrattuna listan alapäästä. 100 000 euron päävoittoja on tämänhetkiseen arpaerään painettu viisi kappaletta ja voittavia arpoja on kaikkiaan 851 645 kolmen miljoonan arvan joukossa. Voittava arpa löytyy siis keskimäärin joka 3,5 arvan joukosta ja palautusprosentti on Veikkaukselle korkea 55%.

Be Sociable, Share!